Elettiin alkuvuotta 2018 kun istuimme kaverini Jussin kanssa Gallow’s Bird ravintolassa Espoossa. Olin edellisenä syksynä käynyt vaimoni Aneten kanssa vaeltamassa Pohjois-Ruotsissa Abisko-Nikkaluokta -reitin ja kerroin Jussille tarinoita kyseiseltä matkalta. Reissu oli ollut ikimuistoinen sillä olimme Aneten kanssa menneet naimisiin vaellustamme edeltävällä viikolla ja reissu oli meidän häämatkamme. Nyt kun edellinen reissu oli taas takanapäin oli aika suunnitella seuraavaa vaellusta tulevalle kesälle ja tätä pohdinkin nyt ääneen Jussin kanssa, joka ei ole aikaisemmin ollut vastaavanlaisilla vaelluksilla. Mietin, että pohjoisin Suomen vaellus oli vaimoni kanssa käyty Karhunkierros Oulangassa. Nyt halusinkin suunnata katseeni hieman pohjoisemmaksi jonnekin, missä pääsisi maistamaan oikeaa pohjoisen luontoa. Muutama juoma siinä keskustellessa meni, kunnes päätimme, että lähtisimme yhdessä ensi kesänä valtaamaan Suomen huipun eli Haltin. Tarkka päiväkin taidettiin jo tuolta istumalta lyödä lukkoon kesä-heinäkuun vaihteeseen, jotta saadaan lomat töiden puolesta hyvissä ajoin sovittua.

Valmistautuminen vaellukseen ja ensimmäinen vaelluspäivä

Olimme sopineet vaellusviikon jo hyvissä ajoin ja valmistatumiseen oli näin ollen paljon aikaa. Haltin-reittiin saattoi tutustua netissä useista eri kirjoituksista ja artikkeleista ja karttaa ehti tutkailla rauhassa ennen reissua. Tärkeimmäksi osaksi reissun suunnittelua tuli lähinnä etappien ja taukojen ajoitus sekä kuljettavien päiväkilometrien määrä. Oman vaelluskuntoni tiesin olevan suuhteellisen hyvällä mallilla, mutta Jussin kunto oli hieman kysymysmerkki, kun hänellä ei aikaisempaa kokemusta vastaavista vaelluksista ollut. Näin jälkikäteen mietittynä, Haltin-reitti ei välttämättä ole se paras paikka aloittaa vaellusuraa sillä reitti on melko raskas ja kilometrejäkin tulee yhteensä 110.

Varusteiden osalta en joutunut itse hankkimaan juurikaan mitään uutta sillä olin jo edellisen parin kesän aikana hankkinut paljon uusia ja tärkeitä tavaroita kuten tunneliteltan, makuualustan, makuupussin, kengät, Trangian ja sen tarvikkeet, vaatteet sekä rinkan. Jussi pääsi myös melko kevein hankinnoin sillä pystyin lainaamaan hänelle vaimoni makuualustaa ja makuupussia sekä katon pään päälle teltan muodossa plus retkikeittiön. Jussi taisi hankkia vain kengät, jotka hän sisäänajoi yhdellä kymmenen kilometrin patikoinnilla Nuuksiossa.

Yhden hengen vaellustarvikkeet Kilpisjärvi-Halti vaellukselle

Näillä eväillä lähdimmekin hyvissä ajoin kesäkuun viimeisenä päivänä Espoosta noin neljän aikaa aamusta tavoitteena ajaa illaksi suoraan Kilpisjärvelle ja mahdollisesti aloittaa vaellusurakka jo samana päivänä. Katsoimme, että ensimmäinen varsinainen välietappi olisi Saarijärven autiotuvalla, johon matkaa olisi noin 12 kilometriä.

Onnistuimme ajamaan melko sutjakkaasti koko Suomen halki - kiitos Jussin äitin, joka oli tarjoutunut lainaamaan tuoretta VW Golffia ajopeliksi oman 1.1-litrasen Hyundai Getzin sijasta. Kilpisjärven kylällä on ruokakauppa ja retkikauppa, jossa saatoimme tehdä vielä viimeisen hankinnat, jotka olivat ajomatkan aikana ilmenneet. Jätimme auton vaellusreitin lähtöpisteelle, joka sijaitsee noin muutaman sadan metrin päässä Kilpisjärven palveluista etelään. Kello taisi olla noin seitsemän-kahdeksan illalla, kun suljimme auton ovet ja lähdimme kulkemaan kohti Saana-tunturia ja Käsivarren erämaata. Ilma oli poutainen.

Saana-tunturi Käsivarren erämaassa Kilpisjärvellä

Jalka tuntui kulkevan tai sitten se ei tuntunut pitkän ajomatkan jälkeen ollenkaan, mutta noin puoli yhdeltätoista saavuimme Saarijärven autiotuvalle. Olimme saman päivän aikana ajaneet Suomen halki sekä päässeet rivakasti aloittamaan Haltin valloituksen. Saarijärven kämppä oli täynnä ja päätimme etsiä kämpän läheisyydestä sopivan telttapaikan, jonka löytäminen olikin melko haastavaa kivikkoisen maaston takia. Ilma oli viilentynyt ja napakka tuuli puhalsi ja teki teltan pystyttämisestä osittain haastavaa. Keitimme vielä lämpimät ateriat Trangiassa ja painuimme pitkän päivän päätteeksi nukkumaan.

Rajanylitys Norjan puolelle Käsivarren erämaassa

Teltta Saarijärven autiotuvan lähistöllä

Toinen vaelluspäivä: Saarijärvi-Meekonjärvi

Uni maittoi ensimmäisenä telttayönä ja heräsimme hieman ennen puolta päivää. Herätessä keskellä tuntureita ja erämaata sitä vasta tajusi mihin olimme edellisenä päivänä tulleet. Sää oli poutainen ja vaelluksemme saattoi jatkua aamupuurojen jälkeen. Olimme molemmat myös ottaneet kalastustarvikkeemme mukaan retkelle siltä varalta, että löytäisimme reitin varrelta otollisia paikkoja kokeilla kalaonnea. Saarijärven päätimme jättää testaamatta kalaisuudesta tällä kertaa runsaan väen takia. Matkamme jatkui kohti Kuonarjoen autiotupaa, johon matkaa olisi jälleen noin kymmenen kilometriä. Haltin reitillä on lähtökohtaisesti kymmenen kilometrin välein aina jokin autiotupa jossa voi nukkua ja pitää taukoa. Teoriassa telttaa ei tällä reitillä tarvitse ollenkaan, jos vain tuvista löytyy tilaa nukkua. Reitti Saarijärveltä kohti Kuonarjokea alkaa pitkällä nousulla, joka on varmasti yksi reitin raskaimmista.

Rankan nousun jälkeen - johon taisi vierähtää toista tuntia - oli Saarijärven kämppä edelleen näkyvissä takana ja tuntui kuin ei oltaisi liikuttu juuri ollenkaan. Tämä on yksi raadollisimpia erämaan ominaisuuksia. Huipulta reitti jatkuukin taas alaspäin kaunista kanjonia pitkin aina Kuonarjoen autiotuvalle asti. Sopivia kalastusmahdollisuuksia ei tällä etapilla löytynyt.

Kuonarjoen tuvalla pidimme hieman pidemmän ruokatauon, ja taisi siinä hetken aikaa unikin olla silmässä. Jotain muita retkeilijöitä siinä kävi myös, toiset matkalla Haltille ja toiset sieltä tulossa. Ne jotka olivat Haltilta tulossa ja olivat matkalla takaisin Kilpisjärvelle harmittelivat surkeita ilmoja ja kuinka olivat käyneet Haltin huipulla näkemättä omia kenkiään pidemmälle. Makoisten torkkujen ja nautitun aterian jälkeen päätimme vielä puristaa seuraavan etapin Meekonjärvelle asti. Kartasta saatoimme tutkia, että Meekonjärvellä olisi mahdollisesti potenttiaalisia kalastuspaikkoja, joita voisimme rauhassa vielä illalla ja seuraavan päivän aikana testailla.

Kuonarjoen ja Meekonjärven välinen etappi on melko laakeaa kuljettavaa ja varmasti yksi koko reissun helpoimmista. Kuonarjoelta lähdettyämme törmäsimme reissumme ensimmäiseen isoon porotokkaan. Etapin puolessa välissä oli melko vilkas joki, jonka ylittämiseen jouduimme tovin etsimään sopivaa paikkaa. Etappi huipentuu kauniiseen näkymään Saivaaran kohdalla, josta aukeaa Meekonjärvi ja koko rehevä Venemaa. Kämppäkin näkyi jo vaaran huipulta ja erämaa jälleen huijasi kokemattomia retkeilijöitä, sillä sinne pääsy vei ainakin puolitoista tuntia loivaan alamäkeen.

Porotokka

Vaelluskaverit

Saivaara, jossa sijaitsee Urho Kekkosen muistolaatta

Meekonjärvi

Saavuttuamme Meekonjärvelle oli ilta sen verran vanha, että emme sen koommin tohtineet testailla kalastusonnea vaan päätimme jättää nuo hommat seuraavalle päivälle. Meekonjärven autiotuvassa oli vain yksi toinen retkeilijä, joten päätimme nukkua tämän yön tuvassa.

Kolmas vaelluspäivä: Meekonjärvi-Halti

Kolmanteen vaelluspäivään heräilimmekin hyvissä ajoin kalan kiilto silmissä. Olimme edellisenä iltana käyneet Skadjajärven rannoilla heittelemässä muutamat heitot virveliä ilman onnea, emmekä tiheän varvikon halki halunneet enään mennä kyseiselle paikalle heittelemään. Aamu alkoikin heti joen ylityksellä kohti itse Meekonjärveä, jossa halusimme hetken testailla kalaonnea. Meekonjärven aluellaa on muutama erittäin vuolaasti kuohuva joen uoma sekä hyviä lompoloita heittelyä varten. Jokusen tunnin siinä Meekonjärven kupeessa heittelimmekin ja onnistuimme saamaan muutaman hauen, aivan Meekonjärven varaustupien edessä olevalta hiljaiselta lompololta. Jätimme hauet kuitenkin lompoloon uiskentelemaan. Jalokaloja ei Meekonjärven alueella näkynyt.

Matkamme jatkui Meekonvaaran huilppeaa seinustaa pitkin. Seuraava etappimme olisi Pihtsusjärven kämpälle, johon matkaa olisi jälleen noin kymmenisen kilometriä. Tämä pätkä meni hieman muita hitaammin sillä matkan varrelle osui useita hienoja kalastuspaikkoja joita testailimme ilman suurempaa onnea. Sää oli jälleen poutainen ja saatoimme kulkea pelkissä t-paidoissa. Meekonjärven pohjoispuolella on paljon kirkasvetisiä koskia, mistä oli helppo täyttää juomatarpeisiin hakitut camel packit. Puolen päivän jälkeen pidimme ruokatauon Vuomakasjärven rinteillä, jossa lepäilimme hieman pidemmän aikaa. Jälleen taisi uni porottavan auringon alla hetken maistua.

Matkamme jatkui Vuomakasjärveltä kohti Pihtsusjärveä sopivan lepotauon jälkeen. Tässä välissä matkalle osui myös voimakkaasti kuohuva Pihtsusköngäs, jossa on myös kaunis vesiputous. Pihtsusjärvelle saavuimme jossain kohtaa iltapäivästä, missä testailimme jälleen kalaonnea. Joitakin rautuja sieltä taisi osua kohdalle, mutta vatsat olivat jo täynnä, joten päästimme kalat takaisin kasvamaan.

Ruokatauko Vuomakasjärven rinteillä

Pihtsusjärveltä päätimme vielä saman illan aikana jatkaa tavallustamme kohti Haltia ja mahdollisesti yrittää jaksaa aina Haltin kämpälle asti. Suunitelmana oli huiputtaa Halti seuraavana aamuna, joten yön halusimme nukkua rauhassa.

Pihtsusjärveltä Haltin kämpälle laskimme olevan matkaa hieman alle kymmenen kilometriä. Kuljimme tämänkin pätkän melko rauhassa ja kalastelimme Etu-Haltin edustan joella sekä lompoloilla ilta-auringossa ja löysimmekin vesistä pientä taimenta sekä rautua. Mitään emme kuitenkaan ottaneet iltapalaksi. Haltin kämpälle vievä reitti on viimeiset kaksi kilometriä todella vaikeakulkuista isoa rakkakiveä ja kulkeminen on erittäin hidasta. Saavuimme illaksi Haltin kämpälle, jossa ei ollut kuin yksi toinen vaeltaja. Nukuimme jälleen kämpässä tavoitteena herätä aamulla aikaisin ja lähteä huiputtamaan nyt jo vieressä kohoavaa Haltin tunturia.

Haltin kämppä

Neljäs vaelluspäivä: Halti-Pihtsusjärvi

Uni tuntui maittavan ja heräsimme Haltin huiputus -päivään varsin myöhään melkein puolilta päivää. Söimme aamupuurot, pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme kulkemaan vaikeakulkuista rakkakivikkoa kaksi kilometriä takaisinpäin. Purimme rinkoistamme kaiken painavan tavaran pois ja jätimme ne hieman polun ulkopuolella olevan suuren kiven taakse. Tästä pisteestä oli Haltin huipulle noin neljä kilometriä.

Nousu Haltille oli jälleen melko haastavaa rakkakivipolkua. Parissa tunnissa saavuimme Haltin huipulle ja sää oli mitä mainioin: poutainen ja pilvetön, lämpöä lähes 30-astetta. T-paidoilla oli helppo kulkea. Huipulla oli myös ensimmäistä kertaa parin päivän sisään puhelinverkko saatavilla ja sieltä oli kiva soitella läheisille ja lähettää kuvia. Kirjoitimme nimimerkkimme huipulla olevaan vieraskirjaan ja lähdimme rauhassa astelemaan kotia kohti.

Haltin huipulla. Sää oli poutainen ja lämmin

Halti ja Suomi

Palasimme tavaroillemme, jotka olimme jättäneet Haltin juurella olevan kiven taakse. Kauempaa katsottuna näytti hieman huolestuttavalta, kun kamojemme ympärillä oli iso porotokka. Olimme nimittäin jättäneet lähes kaikki ruokamme myös kivenkoloon. Kaikki ruoat ja tavarat olivat onneksi tallessa. Pidimme hieman pidemmän ruokatauon tavaroidemme luona ja fiilistelimme kaunista erämaa maisemaa sekä Haltin huiputusta. Loppumatkan tavoitteena olisi kalastella nyt jo tutut paikat rauhassa läpi ja palata hissukseen takaisin Kilpisjärvelle.

Iltapäiväksi tulimme takaisin Pihtsusjärvelle, johon pystytimme hyvissä ajoin leirin ja päätimme ottaa tämän illan rennosti kalastellen Pihtsusjärven rannoilla. Pihtsusjärvi tarjoili harjuksia, mutta ei aivan syötäväksi asti.

Kalastusta

Pieni tammukka

Viides vaelluspäivä: Pihtsusjärvi-Meekonjärvi

Jälleen hyvin nukutun yön jälkeen heräilimme melko myöhään ja pulahdimme aamu-uinnille Pihtsusjärveen. Aamupuuroja ketellessä havahduimme hieman huolestuttavaan seikkaan, nimittäin omat retkimuonani alkoivat olemaan lopussa. Valmisaterioita ei ollut enään kuin pari ja Kilpisjärvelle oli vielä matkaa noin 40 kilometriä. Tämä tarkoitti sitä, että joutuisin joko turvautumaan Jussin ruokiin tai kalastamaan ruoat itse. Pommin varmana ideana pidin ainakin Meekonjärvellä tulleita haukia, jotka päästimme takaisin lompoloon uimaan. Nuo luupäät tarttuivat nimittäin kaikkeen mahdolliseen, mitä niiden eteen sattui heittämään, mikäli ne vielä olisivat samassa paikassa. Niistä voisi ainakin saada tuhdin haukiaterian - pohdin.

Melko rivakasti etenimmekin päivän taivalluksen aina Meekonjärvelle asti, toki matkalla pysähdellen heittelemään muutamia järviä ja lompoloita. Pientä taimenta ja rautua oli jälleen havaittavissa, mutta ei aivan ruokamittoihin asti. Kävelimmekin Meekonjärvellä suoraan omaan pieneen haukilompoloon ja onneksemme, oli sielä vielä luupäitä paikalla. Muutamalla heitolla valikoimme joukosta kaksi hyväntuulista yksilöä ja kävelimme Meekonjärven autiotuvalle niitä paistelemaan. Savustuspussissa luupäistä valmistui oikein mairea illallinen.

Hauki Meekonjärven lompololta

Kuudes vaelluspäivä: Meekonjärvi-Kilpisjärvi

Kuten otsikosta arvata saattaa, viimeinen vaelluspäivämme oli melkoinen rykäisy. Meekonjärveltä aina takaisin Kilpisjärvelle on matkaa noin 30 kilometriä. Ruoat pääsivät loppumaan puolen päivän tienoilla ja loppumatka meni kaasu pohjassa, jotta ehtisimme vielä ostamaan iltapalat ja kylmät oluet Kilpisjärven ruokakaupasta. Paluumatkalla ei hirveästi maisemia katseltu, vaan mieli ja keho halusi jo omalla tavalla pois erämaasta ja takaisin sivistyksen turvaan. Mieleenpainuvaa oli kahden vanhan eräukon tarinat ja viinahömpsyt Saarijärven autiotuvassa, jossa teimme viimeisen ja ratkaisevan päätöksen, että lähdemmekö vielä taivaltamaan kohti Kilpisjärveä, johon halusimme ehtiä ennen ilta yhdeksää, jolloin kauppa menisi kiinni.

Hyvin ehdimmekin, ja kaupan hyllyiltä tarttui kaikenlaisia heräteostoksia nälkäisten ja uupuneiden vaeltajien kouriin. Yöpaikkaa emme löytäneet enää näin myöhään illalla ja nukuimme seuraavan yön autossa. Saunassa pääsimme kuitenkin käymään muistamatta tätä kirjoittaessa sauna-palveluntarjoajaa. Se teki kyllä poikaa.