Olin kaksi vuotta sitten, vuonna 2018 käynyt kaverini Jussin kanssa Haltin-vaelluksella Käsivarren erämaassa. Nyt kun mietimme vaimoni Aneten kanssa seuraavaa yhteistä vaellusta kesälle 2020 niin mietin kovasti, voisimmeko mahdollisesti suunnata retkemme jälleen Käsivarren erämaahan.

Edellisestä yhteisestä vaelluksestamme tulisi tänä kesänä kuluneeksi kolme vuotta, milloin vaelsimme häämatkallamme Abisko-Nikkaluokta reitin. Olen itse tuon häämatkamme jälkeen käynyt parilla vaelluksella, mutta tällä kertaa oli selvää, että vaelluskuntomme ei tulisi olemaan muutaman vuoden takaisella tasoilla. Halusimme suunnitella seuraavan vaeltuksemme tällä kertaa niin, että kilometrit olisivat reilusti alle sadan, rinkat olisivat täyspainoisia ja, että kuljettava reitti olisi molemmille suht uusi. Yritimme myös reittiä suunnitellessa miettiä, missä olisi muita ihmisiä mahdollisimman vähän ja voisi päästä ehkä jopa kalastamaan.

Haltin-vaelluksestani tiesin, että Käsivarren erämaan maasto ja ympäristö olisi sellainen, mihin minun tulisi päästä vielä usein uudestaan, ja johon haluaisin ehdottomasti päästä pian vaimoni ja nyt jo kahden vanhan koiramme Iskun kanssa. Jonkin suunnittelemisen jälkeen löimme kesän 2020-vaelluksemme aloituspisteen lukkoon, sekä myös ajankohdan. Tulisimme lähtemään Lappiin, Kilpisjärvelle kotoamme Savikujalta heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tulisimme jättämään auton Kilpisjärvelle, josta tekisimme muutaman yön mittaisen retken Käsivarren erämaassa, parinkymmenen kilometrin säteellä lähtöpisteestämme.

Valmistautuminen vaellukseen

Aloimme valmistautua Käsivarren vaellukseemme jo hyvissä ajoin. Työn puolesta lomaviikot piti lyödä lukkoon jo alkuvuoden aikana. Kriittisimmät varusteet tarkistimme kauttaaltaan kesäkuun aikana, noin kuukausi ennen vaellukselle lähtöä. Näihin lukeutuvat muun muassa teltta, makuupussit, makuualustat, rinkat, Trangia ja muut ruoanteko välineet, sekä vaatetukset ja kengät. Suurin osa vaellus välineistä meiltä jo löytyi, mutta joitakin hankintoja jouduimme silti tekemään. Puuttuvat hankinnat sekä retkiruoat ostimme noin viikko ennen reissuun lähtöä.

Kahden hengen vaellustarvikkeen Kilpisjärven vaellukselle

Vaeltuskuntomme tiesimme olevan hiukan heikentynyt viimeisimmästä yhteisestä vaelluksesta. Uutena lisänä tähän vaellukseen lähdettäessä tulisi myös olemaan koiramme liittyminen joukkoomme. Peruskunto meillä kuitenkin oli suht hyvällä tasolla, mutta koiran vaellus kunto oli kysymysmerkki.

Olimme päättäneet, että tämä vaelluksemme tulisi olemaan aikaisempia vaelluksiamme rennompi, sillä jälkikäteen olemme tajunneet, että aikaisemmissa vaelluksissamme on ollut hieman turhan paljon suorittamista. Tavoitteena tällä kertaa olisi todella pyrkiä rentoutumaan ja nauttia luonnosta, sekä antaa koirallemme Iskulle hyvä ensimmäinen vaelluskokemus. Lähdimme liikkeelle vasta noin kymmeneltä aamulla kotoamme Savikujalta heinäkuun ensimmäinen päivä. Tällä kertaa emme myöskään ajaneet autolla yhteen putkeen vaelluksen lähtöpisteelle, vaan yövyimme Rovaniemellä, Motelli Rovaniemessä. Nukutun yön jälkeen hyppäsimme autoon noin aamu yhdeksän maissa tavoitteena päästä aloittamaan vaelluksemme hyvissä ajoin jo iltapäivästä. Söimme hyvän lounaan Silk Coffee shop -ravintolassa Muoniossa, josta oli vielä parin tunnin ajomatka Kilpisjärvelle.

Saavuimme Kilpisjärvelle noin kolmen aikaan iltapäivästä. Kävimme vielä Kilpisjärven K-kaupassa hakemassa viimeiset pikku välipalat ja ajoimme Halti-vaellusreitin aloituspisteen parkkipaikalle. Laitoimme rauhassa kaikki varusteet kasaan ja puimme epävakaan ilman vuoksi sadevarusteet ylle. Viimeisenä valjastimme Isku-koiran vaellushihnaan, suljimme perässämme auton ovet ja lähdimme nousemaan helppokulkuista polkua kohti Saana-tunturia. Olimme jälleen taas päässeet vaellukselle kolmen vuoden tauon jälkeen!

Vaeltaminen erämaassa

Kuljimme rauhalliseen tahtiin ensimmäisen iltapäivän kilometrit. Olimme karttaa tutkailemalla suunnitelleet kulkevamme ensimmäisen illan aikana Halti-vaellusreitin ensimmäisen autiotuvan läheisyyteen, poiketen kuitenkin hyvissä ajoin Haltille kulkevalta polulta. Rinkat tuntuivat istuvan hyvin selissämme, ja pidimme ensimmäisen varsinaisen tauon vasta Norjan rajan tuntumassa, jonne matkaa on noin kuusi kilometriä. Anette onnistui harmiksemme kaatumaan sateen kastelemalla polulla, ja loukkasi polvensa melko kurjasti. Suunnitellulle ensimmäiselle yöpymispaikalle oli vielä muutama kilometri, jonka aikana polven tunnustelu tulisi asettamaan loppu vaelluksen suunnitelman. Norjan alueen jälkeen jätimme Halti-vaellusreitin ja poikkesimme omalle polullemme, kohti Saarijärven itäistä kärkeä, josta yrittäisimme löytää sopivan telttapaikan. Nämä olivat ensimmäiset varsinaiset askeleet, jotka olemme molemmat yhdessä ottaneet erämaassa, vaelluspolkujen ulkopuolella. Tunne oli hieman jännittävä.

Saavuttuamme suunnitellulle yöpymisalueelle, aloimme pian tarkkailemaan potenttiaalisia telttapaikkoja. Sopivan oloinen paikka löytyikin heti, kun aloimme tutkailemaan maastoa. Tuo kyseinen telttapaikka osoittautuikin seuraavan aamun jälkeen melkeinpä ainoaksi kunnolliseksi paikaksi koko alueella. Kävi siis erittäin hyvä tuuri, kun ei tarvinnut etsiä telttapaikkaa juuri ollenkaan. Telttapaikalta oli noin sadan metrin matka Saarijärven itäiselle rannalle, josta pystyimme hakemaan helposti keitinvedet. Teltan saimme pystyyn noin yhdeksän aikaan illalla, noin 12 kilometrin vaeltamisen jälkeen. Tunnelma oli katossa Aneten pienoisesta haaverista ja epävakaasta ilmasta huolimatta. Kaikista mieleenpainuvinta oli se, kun laskimme rinkat leiripaikalla ja vapautimme Iskun hänen vaellusvaljaista, merkiksi siitä, että nyt on päivät työ tehty. Isku sai nimittäin sellaiset hepulit, ettei ole paremmasta nähty. Hän juoksi varmaan viisi kertaa leirialueemme ympäri aivan täyttä rallia, näyttäen, että hänellä olisi kyllä voimia riittänyt vielä vaikka kuinka. Lopulta hän kuitenkin myös rauhottui ja alkoi asettua täysin uuteen ympäristöön ja kokemukseen, nimittäin telttayöhön.

Edellisistä vaelluksistamme oppineina muistimme, että olisi erittäin tärkeää syödä raskas ja lämmin ilta-ateria, jotta aamulla olisi täysin voimissaan. Keitimme ison kattilallisen puuroa, johon lisäsimme pähkinöitä, hilloa ja siemeniä. Yöstä oli tulossa varsin kylmä, kun lämpötila pyöri jossain 4-asteen tuntumassa. Kylmä siinä mielessä, että makuupussimme eivät olleen täysin tarkoitetut mataliin lämpötiloihin. Tämä oli yksi isoimmista asioista jonka kanssa kamppailimme ennen vaellusta, että kestäisikö pussimme mahdolliset kylmät säät. Emme kuitenkaan päätyneet ostamaan uusia pusseja tällä kertaa. Makuupatjamme, jotka hankimme edellisellä vaelluksellamme kestivät jälleen todella hyvin.

Telttapaikka Saarijärvellä, Käsivarren erämaassa

Erämaan tuntureita ja tunturijärviä

Melko viileä yö alkoi lämmetä seuraavana aamuna. Näin heinäkuun puolella valoisuus yllätti, sillä teltasta noustuamme kuvittelimme kellon olevan paljon enemmän mitä totuus osoitti. Nousimme noin yhdeksän aikoihin ja aloimme valmistella aamupalaa. Söimme chiapuddingit pähkinöillä ja hillolla höystettynä. Pakkailimme varusteemme kasaan ja aloimme miettiä päivän seuraavaa etappia. Vaelluskuntomme ja Aneten polven tilanteen takia päätimme hieman lyhentää kuljettavaa reittiämme. Nousimme muutaman sadan metrin verran Salmivaaran rinnettä ylöspäin, josta näkisimme seuraavan suunnitellun järven ja sinne johtavan reitin. Olimme suunnitelleet kulkevamme noin viisi kilometriä itään Saarijärveltä Salmijärvelle ja Salmikurulle. Päätimme kuitenkin poiketa tuosta suunnitelmasta ja kavuta Salmivaaran yli Termisjärveltä Kilpisjärvelle johtavalle polulle missä voisimme mahdollisesti yöpyä vielä yhden yön, ennen kuin palaisimme takaisin autollemme. Yksi asia minkä myös halusin kokeilla reissullamme oli kalastus. Kartalla Termisjärven ja Kilpisjärven välinen alue vaikutti oikein riittävältä kalastus tarkoitukseen, enkä jäänyt sen kummemmin ikävöimään Salmijärven jättämistä väliin. Salmivaaran huipulla oli hienot näkymät erämaan halki, ja pidimme sielä pienen levähdystauon kovan nousun jälkeen. Pian palasimme sitten takaisin Termisjärven polulle ja erämaaseikkailu oli näin ohitse. Tuli sitä nyt kuitenkin muutama kilometri.

Asetuimme lounastauolle Paihkasjärven rantaan. Anette jäi koiran kanssa kokkailemaan retkiateriaa, kun itse viritin teleskooppi virvelini kuntoon ja lähdin Paihkasjärven rantaan kokeilemaan kalaonnea. Ilma oli tänään erittäin lämmin, varmaankin jotain 20-astetta ja aurinko paistoi. Rannalla näin paljon kalojen tuikkeja ja tiesin, että siellä olisi kyllä nostettavaa, jos vain osaisin. Muutamaa pientä spinneriä vaihdellen onnistuinkin saamaan noin 600g harjuksen, jonka päätin ottaa retkilounaan jälkipalaksi. Tämä takasi sen, että myös kalastushaaveeni olisi tällä reissulla täyttynyt. Harjus tuli todella hienosta lompolosta, joka oli Paihkasjärven itäisen puolen jokivarrella. Hieno kokemus. Retkilounaan jälkeen päätimme, että kävelisimme rauhalliseen tahtiin takaisin kohti Kilpisjärveä ja kuntomme mukaan katsoisimme, yöpyisimmekö jossain reitin välissä vielä yhden yön vai jatkaisimmeko suoraan Kilpisjärvelle. Paihkasjärven länsipäädyssä oli jälleen sen verran kaunista lompoloa, että sielä piti pitää vielä jälkiruokatauko, pienellä kalastusviiveellä. Nostin siitä vielä vähän harjusta, catch-and-release -menetelmällä. Vihreä pieni spinneri tuntui todella toimivan näin heinäkuussa suureksi yllätyksekseni.

Hyvän kokoinen Harjus tarttui pieneen lippaan

Harjusfileet paistuivat Trangiassa

Arvokasta erämaakokemusta

Jalka kulki loppumatkan kevyen rennosti, ja päätimme vielä ennen iltaa palata takaisin autollemme Kilpisjärvelle. Otimme kivoja kuvia kauniissa erämaamaisemassa ja nautimme hienosta säästä. Palasimme autollemme hieman päältä 30 kilometrin vaellukseltamme noin kahdeksan aikaan illalla. Tietämättä missä viettäisimme yön, kiertelimme autolla muutamat majoitus-tarjoajat läpi huonolla onnella. Emme kuitenkaan suivaantuneet huonosta onnesta, sillä voisimme aina yöpyä teltassamme. Suuntasimmekin seuraavaksi Ravintola Kilpikseen illalliselle. Ruokia odotellessa soittelin vielä muutamia paikkoja läpi, ja onnistuimme saamaan yöpaikan Saivaaran kämpiltä. Illallisen jälkeen ajoimme varatulle kämpälle, jossa pääsimme saunomaan ja peseytymään sekä purkamaan pienen vaellusretkemme tuntemuksia.

Retki oli kaikin puolin onnistunut ja Käsivarren erämaa oli täysin lumonnut koko saattueen. Isku oli vaikuttanut nauttivan erämaa-vaelluksesta toden teolla ja ottikin heti ansaittua lepoa kämppämme nurkassa. Rinkkamme oli pakattu huomattavasti pidempää retkeä varten, joten ylimääräistä kantamusta löytyikin repuista yllin kyllin. Kunto ainakin koheni. Lisäksi koiran ruoat ja varusteet olivat tuoneet uutta painoa tällä reissulla. Käsivarren erämaan kalaisuus vaikutti muutaman yrityksen jälkeen yllättävän hyvältä. Tunturimaisema ja rauha jäi päällimmäisenä kuitenkin minulla ja Anetella mieleen. Tänne palaisimme vielä uudestaan ja usein.